Dr. John - Zu Zu Mamou
Sivun näyttöjä yhteensä
maanantai 11. helmikuuta 2013
The Flipside of The Coin
Projekti etenee hyvää vauhtia jälleen ja ennen kesää/kesän aikaan kannattaa kulkea silmät auki sekä pää ylhäällä siellä keskialueella. Promokuvat ja black shotit koskien seuraavaa teosta saatiin purkitettua. Niissä pientä homagea ihan inspiraation lähteille asti, omalla sopivalla pienellä twistillään luonnollisesti.
http://tommikappi.com/
| @ Valokuvaaja Tommi Käppi |
keskiviikko 26. joulukuuta 2012
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Sukellus erilaiseen
Seuraavaa projektia tuutista ulos. Sen verran on tullut kyselyitä moneltakin suunnalta tässä vuoden mittaan, että paukutetaan päivitystä tänne tilanteesta. Edelliseen, hyvinkin positiivismieliseen ja sävytteiseen stooriin verrattuna tämä seuraava kertomus tulee olemaan täysin päinvastainen. Fiktiivinen teksti ja äärimmäisen synkän maailman sävyt kauttaaltaan. Seikkailua on luvassa jälleen, mutta erilaisessa mittakaavassa ja ympäristössä. Kiehtovaakin ollut luoda jotain totaalisesti edellisestä poikkeavaa. Ihminen voi olla hyvinkin ristiriitainen ja kompleksi kokonaisuus. Tästä kummuten ja synnyttäen onkin edessä varsinainen hyvän ja pahan välinen heijastelu. Itseä on aina kiehtonut hyvän ja pahan välinen asetelma, vaikka nämä kaksi asiaa onkin aina pienestä asti toisistaan erottanut. Ilman mitään uskonnollista määritelmää tai ajatusmaailmaa. Mistä pahuus syntyy ja miksi? On äärimmäisen suositeltavaa sellainen asia ainakin yrittää edes ymmärtää. Erilaisille tulkinnoille ja näkemyksille jätetään kuitenkin jo tuttuun tapaan mahdollisuus. Erittäin innoissani ollut tästä projektista ja siinä tulee näkymään monia inspiraation lähteitä sekä vaikutuksia erinäisistä kokemuksista ja nähdyistä asioista.
Itse tarina on siis jo valmis, mutta muokkausvaihe jne vievät jälleen vielä oman aikansa. 2013 kamaa siis helposti.
Stay tuned.
torstai 22. joulukuuta 2011
Kirjatilaisuuksien Kuvasatoa
Kirjan esittely/keskustelutilaisuuksien kuvasatoa kehiin hieman. Suomalaiset Kirjakaupat, kuten Koskikeskuksen liike näissä mestoina. Oikein paljon kiitos kaikkien Suomalaisten Kirjakauppojen ihanille ja letkeille työntekijöille! Mentaalinen kumarrus on ikuinen. Kiitos myös monille monille ihmisille, keitä on kaupoissa mukana heilunut ja jutulle osunut. Kaikki eivät kuviin osuneet millään luonnollisestikaan. Hymy hymystä - On ollut ilo ja kunnia kohdata teitä kaikkia!
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Julkaisutilaisuuden kuvasatoa
Joitakin onnistuneista kuvista julkaisutilaisuudesta
Kiitos myös kaikille, ketkä olivat mukana ja eivät kuvissa välttämättä näy. Myös heille kiitos, ketkä eivät mukaan päässeet ja ovat onnitelleet muuta kautta :) KIITOS KAIKILLE!
Suomalainen Kirjakauppa ja sen ihanat työntekijät tekivät upeaa duunia ja ansaitsevat huomenna special kiitoksen!
Suomalainen Kirjakauppa ja sen ihanat työntekijät tekivät upeaa duunia ja ansaitsevat huomenna special kiitoksen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


















